Olemme viime aikoina Lulun kanssa vaan lämmitelleet takan ääressä sisätiloissa ja makoilleet sohvalla kylki kyljessä. Lulu inhoaa märkää asfalttia eikä suostu lähtemään kunnollisille lenkeille, vaan seisoo surkeana paikoillaan ja katsoo minua anovasti että joko käännytään kotiin.  No eipä tuo minuakaan ole haitannut, kun ei itselläkään kauheasti huvita tuolla pimeässä vesisateessa vaeltaa. Ja sitten iltojen kohokohtana on saunominen ja saunan jälkeinen iltaherkku, eli dentastixi.

Lumesta se niinkin tykkää vaikka se onkin kylmää. Sais tulla jo kunnon talvikelit.

Olen vihdoinkin löytänyt Lululle sopivan ruuan, josta se tykkää ja mahakin on pysynyt kunnossa. Se on Jahvi&Vahti energiaa. Olen siitä tosi iloinen.

Meille tuli tällä viikolla uusia lemmikkejä, kaksi gerbiilityttöä. Lulu on ollut niistä tosi kiinnostunut ja päivystää niitä terraarion ikkunasta ja välillä nuolee ikkunaa kun gerbiilit vilistävät ohitse.

Kävimme viikonloppuna pienimuotoisella ruskavaelluksella Otsamo-tunturilla Inarissa. Tunturissa oli porotokka ja Luluhan oli niistä elukoista enemmän kuin kiinnostunut ja haukkui niitä ihan vimmatusti. Olimme kävelleet jo jonkinmatkaa takasinpäin ja porot oli jääneet jo tunturin toiselle puolelle. Päästin Lulun sitten irti, mutta sehän ei saanut niitä poroja mielestään vaan pinkaisi samantien sinne missä tiesi niiden olevan. Kai sieltä päin tuulikin sopivasti että se vielä haistoi ne. Ei se kuullut eikä nähnyt mitään muuta sen jälkeen. No mehän Karin kanssa pingoimme perässä niin lujaa kuin pääsimme mutta porot ja Lulu katosivat jonnekiin metsän uumeniin. Puolen tunnin huutelun ja juoksentelun jälkeen aloin olla jo aika epätoivoinen ja uskoin että sinne katosi meidän pikku -Lulumme. Lähdin käveleen tunturin päälle takasin, jossa oli muitakin ihmisiä kysyäkseni heiltä olivatko nähneet mihin suuntaan koira ja porot menivät. Mutta heillä olikin parempia uutisia, Lulu oli siellä mistä oli lähtenyt porojen perään ja nuuski meidän jälkiä. Voi taivas mikä helpotus kuin näin sen siellä. Riemulla ei ollut rajoja ja Lulukin ilahtui minut nähdessään ja nuoli naaman märäksi. Mutta olipa kauhea kokemus! Olen ollut järkyttynyt siitä jo monta päivää.

Lulu on huomannut porot:

Olemme jatkaneet Lulun kanssa agilitytreenejä ja taas meno maistuu Lulullekin, mukavaa. Viime kerralla kokeiltiin eka kertaa kourutunnelista läpi menoa ja sekin onnistui ilman mitään kommervenkkejä.

Lulu kävi tänä kesänä eka kertaa oikeasti uimassakin. Minä kannoin sen veteen ja laitoin uimaan, ei se itse olisi sitä kyllä tehnyt. Ei se varmaan hirveän innoissaan ollut mutta ei ollut moksiskaan. Tein sen kolme kertaa peräkkäin ja Lulu vain ui rantaan, ravisteli turkkinsa ja jatkoi leikkejään.

Viime aikoina Lululla on ollut aika useasti maha vetelänä ja sen kanssa ollaan taisteltu että saatais maha kuntoon. Canikuria ollaan kokeiltu ja tehobaktia. Välillä maha on taas normaali mutta taas muutaman päivän päästä se on ripulilla.

Lulu on alkanut pelkäämään entistä enemmän mustia koiria. Yhtenä päivänä kun oltiin lähdössä lenkille niin naapurin musta lapinkoira oli irti ja se juoksi Lulun tykö ja innoissaan hyppi ja pomppi ja nuuski Lulua. Ja lulu oli aivan kauhuissaan ja vinkui peloissaan. Minun oli pakko nostaa se syliin.  Kai sillä siitä jäi joku kammo. Nyt kun tulee mustia koiria vastaan lenkillä niin Lulu jähmettyy paikoilleen...

Lulu on selväsi jo aikuinen koira, kun se on niin rauhoittunut. Eräs ystäväkin mainitsi asiasta.  Vaikka ainahan Lulu on ollut rauhallinen tapaus. Lulu ei enää edes välitä kun ovikello soi. Ennen se alkoi haukkumaan ja juoksi ovelle kun ovikello soi ja nyt se vaan tyytyy katsomaan keittiön ovelta että kukan sieltä tulee.

Sisko kävi Pepe-koiran kanssa kylässä. Lulu ei kauheasti pelännyt Pepeä vaikka se on niin iso, mutta ei kyllä alkanut leikkimäänkään sen kanssa.

Lulun kanssa hillastamassa.

Lulu on myllänyt petinsä mutta löysi siitä vielä sopivan makuupaikan.

Mustikkakoira

Pyörähdimme sateisessa Kemissä Lulun kanssa ja tällä kertaa meni aika huonosti näyttelyhommat. Tuomari oli Ritva Raita. Lulu sai arvosanan T, eli tyydyttävä. Olin kyllä aika pettynyt siihen ja harmitti tosi paljon :(  Lulu ei kyllä ollut kovin innoissaan koko näyttelystä kun siellä oli niin kylmää ja märkää. Sehän inhoaa muutenkin vesisadetta ja märkää nurmikkoa.

Lulun arvostelu:

Hyvä pää ja ilme mutta kirsu saisi olla musta. Hyvä purenta. Hyvä etuosa. Vähän jyrkkä lantio ja alas kiinnittynyt häntä.

Ritva totesi myös että Lulu näyttää paljon ikäistään nuoremmalta. Ihmettellin kyllä että purenta oli sen mielestä hyvä, vaikka Lululla on vieläkin alapurenta...

No, tämä olikin tälle vuodelle viimeinen suunniteltu näyttely ja antaapa Lulun kasvaa ja kehittyä ensi kesään saakka, jolloin jatkamme näyttelyhommia.

Lulun vatsa ei oikein taida kestää noita automatkoja kun sillä oli taas näyttelyaamuna maha kuralla ja minun piti vielä aamulla ennen näyttelyä pestä sen takapuoli kahteen kertaan kun se kakkaili ja karvat oli ihan ripulissa. No kiva!

Tässä menee siskokset Lulu ja Demi peräkanaa.

Välillä pitää ravistella enimpiä vesiä pois...

Ja tämä poseeraus kertoo kaiken siitä mitä mieltä Lulu on seisomisesta sateessa märällä nurmikolla. Siinä ei häntäkään heilahda vaan roikkuu surkeana kuin Ihaa-aasilla konsanaan.  Eipä tosiaan ihme kun lopputuloskin oli mitä oli. Minäkään en itse osaa katsoa vierestä että Lulu seisoisi nätisti, näin kauempaa katsottuna sen kyllä huomaa että se seisoo miten sattuu.

 Nyt meillä on siis kokemusta kolmesta eri näyttelystä. Kaikki tuomarit ovat olleet sitä mieltä että Lululla on hyvä ilme. Niin, ja Ritva Raita kommentoi pöydällä että Lululla on kauniit silmät :) jotain positiivistakin.

No sitten lantiosta eri tuomarit ovat kommentoineet seuraavaa : hieman laskeva lantio, turhan luisu lantio ja vähän jyrkkä lantio. En oikein tiedä että tarkoittavatko nuo kaikki samaa asiaa vai eri asiaa... ?! 

Ollaan vietetty kesää leppoisasti kotosalla ja välillä lenkkeilty kylillä, metsissä ja pururadalla. Pururadalla pidän Lulua irrallaan ja viimeksi kun kävimme niin en ottanut sitä edes hihnaan vaikka yksi kävelijä tuli vastaan. Lulu pysytteli minun vieressä eikä ollut kiinnostunut vastaantulijasta, ( vaan minun kädessä olevasta herkkupalasta ...)  Hienoa! Kari onkin sanonut että Lulu on kuin pieni poronvasa joka seuraa emoaan, kun se kulkee joka paikassa minun perässä. Se siis tulee vessaankin jos se vain pääsee.

Lulu on taas päivät yksin kotona kun ollaan töissä ja Julia hoidossa. Illat se päivystää takapihalla kaikkea mikä liikkuu läheisellä jalkakäytävällä, ja kaikkea mikä leijuu tai lentää ilmassa tai tuulen mukana ja lisäksi vielä naapuriin muuttanutta lapinkoiraa, joka käyskentelee omalla pihallaan vapaana. Siinäpä sillä onkin tekemistä kerrakseen.  Sääskiäkin se jahtaa ihan kiitettävästi. Olen yrittänyt saada sitä lopettamaan kävelijöiden haukkumisen, mutta huonolla menestyksellä. Se haukkuu kaikki kävelijätkin  koska se ei kunnolla näe enää jalkakäytävälle kun puissa on lehdet. Eihän sitä tiedä vaikka siellä kulkisi "näkymätön" koira, pitää siis varmuuden vuoksi haukkua. Hoh hoijaa. Hyvin se tottelee kun sitä komentaa mutta kun se viettää paljon aikaa yksin pihalla niin eihän sitä kerkeä joka hakkumisia komentamaan. Aina kun on lämmin keli ulkona niin meillä on takaovi auki ja Lulu saa mennä ja tulla ulos ja sisään miten haluaa. Viime kesänä asennettu puutarha-aita pitelee sen omalla reviirillään. Aita oli muuten kerran kaatunut yhdestä kohtaa ja Lulu olisi päässyt juoksemaan siitä karkuteille, mutta ei se lähtenyt, istui siinä vieressä ihmettelemässä kaatunutta aitaa. Jokin aika sitten siirrettiin yhtä aidanpätkää siten että Lulu sai lisää tilaa, mutta ei se mene sinne "uudelle alueelle" ollenkaan. Hän taitaa tietää oman reviirinsä.

Välillä Lulu tekee ihmeellisiä kävelylakkoja, varsinkin aamuisin kun vien sen aamulenkille. Se vain pysähtyy ja seisoo paikallaan eikä liiku mihinkään. No ei se auta kun kääntyä takasin. Varmaan johtuu siitä kun se on niin aamu-uninen ja nauttii kun saa köllötellä sohvalla kaikessa rauhassa. Ja minusta kun on niin kiva käydä aamulenkillä ennen töihin lähtöä, mutta yksin ei viitsisi lähteä.  

Kävimme jokin aika sitten kalastusretkellä Inarin kettujoella ja Lulu humpsahti rantakiveltä jokeen, kun se kurkotteli liian innokkaasi vedestä jotain risua. Olihan se vähän surkean näköinen kun poimin sen sieltä ylös. Sitten se kuivatteli itseään mullassa ja hiekassa ja oli ihan mustana sen jälkeen.

Olen yrittänyt taas kerran saada Lulua syömään kunnolla, kun välillä näyttää sen syöminen tosi heikolta. Välillä on pitänyt syöttää sille Canikuria kun se ei pariin päivään ollut syönyt mitään. Pihalla vaan järsii ruohoa...

Ensi viikonloppuna olis tarkotus suunnistaa Kemiin kesän viimeiseen näyttelyyn ja lihotuskuuri on nyt päällä. Mutta kun ei Lululle maistuisi muut kuin herkut, nappulat on taas vaihteeksi tosi ällöttäviä sen mielestä. Täytyy kai vaihtaa ruokamerkkiä. Royal Canin cavalier-ruuasta se ei varsinkaan tykännyt.  

Raparalli:

Tuolinvaltaaja, se taitaa tietää että tämä on Mamman paikka, ilmeestä päätellen...

Agin alkeiskurssi loppui viime viikolla ja nyt olemme aloittaneet omatoimisen treenauksen. Lulu kyllä suorittaa esteet mutta voisi se olla vielä hieman innokkaampikin. Pitää yrittää tsempata sitä että saa intoa lisää.Tässä yksi videopätkä treeneistä.

Kiddo emäntänsä kanssa kävi meitä moikkaamassa juhannuksena. Lulu taas ensi töikseen laittoi Kiddon "ojennukseen" murisemalla sille, mutta kyllä ne sitten viimein pistivät leikiksikin ja juoksivat peräkanaa hännät suorina pitkin pihaa.

Ollaan käyty Lulun kanssa ahkerasti metsälenkeillä ja olen taas pururadalla pitänyt Lulua irti. Aina kun tulee ihmisiä vastaan niin otan sen taas kiinni. Se on helppoa kun Lulu seuraa minua takana, eikä juoksentele ollenkaan edessä.

tässä vielä pari muuta kuvaa:

Starttasimme Lulun kanssa näyttelyreissulle aamuviideltä. Sää muuttui matkan kuluessa harmaaksi ja sateiseksi ja vettä tulikin sitten koko päivän. Ystävälliset kilpakumppanimme Sari joukkoineen otti meidätkin telttansa suojiin että pysyttiin mekin kuivina. Siitä vielä tosi iso kiitos!

Narttujen junioreissa oli 9 koiraa ja tuomarina oli Veli-Pekka Kumpumäki. Kehään meno ei enää jännittänyt niinkuin eka kerralla ja se sujui ihan rennosti. Lulu oli pöydälläkin ihan reipas ja antoi tuomarin tutkia kiltisti itseään.

Koirista 5 sai arvosanaksi H:n ja Lulu sai EH:n. Olin siitä tosi iloinen kun olin kuullut tuomarin olevan aika tiukka. Yksi nartuista sai ERI:n ja siis 3 sai EH:n joten olimme Lulun kanssa mukana myös kilpailuluokassa ja sieltä irtosi neljäs sija. Tulokseen olen kyllä tyytyväinen, jäipä vielä parannettavaa tuleviin koitoksiin... : )

Tässä Lulun arvostelu:

Hyvät mittasuhteet. Hyväilmeinen nartun pää. Rungoltaan ja rintakehältään hyvin kehittynyt. Sopiva luusto. Hyvä rintakehä. Lapa saisi olla viistompi. Turhan luisu lantio ja taka-askel saisi olla ulottuvampi. Lupaava karvapeite.

laitan pari kuvaa myöhemmin kunhan saan ladattua ne kamerasta. Kiitti taas Marjutille kuvista:)

Olimme viikon verran reissussa ulkomailla ja Lulu jäi hoitoon siksi aikaa. OIi vähän haikeaa jättää sitä niin pitkäksi aikaa, mutta onneksi se oli hyvässä hoidossa ja hyvässä seurassa. Lulu sai olla siskojensa Demin ja Reyan ja muutaman muun koiran seurassa ja se teki sille tosi hyvää kun sai telmiä toisten koirien kanssa.

Kun ajelimme reissusta takaisin kotiin ja tulimme Ivalon kylälle niin Lulu oli aivan innoissaan. Se katseli ikkunasta tuttuja maisemia ja heilutti vain häntää koko ajan. Kyllä se näytti tykkäävän kun pääsi takaisin kotiin.

Huomenna on taas reissu edessä kun lähdemme Lulun kanssa Rovaniemelle kv- näyttelyyn hakemaan näyttelykokemusta. Harmittaa vaan kun säätiedotus ennustaa sateita huomiselle ja se taitaa olla ulkonäyttely.

Lulu ja Demi tekevät tuttavuutta.

Tasan vuosi sitten matkustimme Ouluun hakemaan pikkuista Lulu -koiraamme. Muistan kuinka jännitin koiran tuloa ja mietin että miten me osataan sitä hoitaa ja kouluttaa. 

On vaan nopeasti vuosi vierähtänyt ja Lulu on jo iso tyttö. On kyllä ollut tosi mukava huomata kuinka koira kehittyy vuoden aikana ja kuinka paljon se on meille tuonut iloa tullessaan. Minä varsinkin olen onnellinen kun on aina lenkkikaveri valmiina odottamassa. Ja koiranomistajan parhaita asioita on se kun tulee kotiin ja ovella on vastassa iloinen hännänheiluttaja. Se on aina yhtä iloa ja riemua ja päivä piristyy heti kerralla. Olin viime viikolla pari päivää reissussa ja kun palasin niin naaman nuolemisesta ei meinannut tulla loppua kun Lulu oli niin onnellinen nähdessään minut. Täytyy myöntää että kertaakaan ei ole tarvinnut katua koiran ottamista ja toisen koiran hankinta on jo pikkuhiljaa suunnitelmissa, ehkä vuoden päästä kesällä.

Aloitimme Lulun kanssa agilitykurssin ja siellä on ollut tosi hauskaa. Lulu kyllä heti ymmärtää mitä sen pitää tehdä ja on itsekin ihan tohkeissaan suorittaessaan esteitä.    A-este oli sille kaikkein pelottavin juttu, mutta kun se eka kerran lopulta meni siitä yli niin toisen kerran kanssa ei ollut mitään ongelmaa. Minusta tuntui heti että se on meidän lajimme. Kotipihallekin ollaan jo viritetty pujottelukepit ja hyppyesteitä.

Lululla alkoi tänään toinen juoksuaika ja joudumme varmaan keskeyttämään agikurssin sen takia mutta harjoittelemme sitten ihan itseksemme kun nyt tiedetään mitä pitää tehdä ja miten.

Kesää tässä odotellaan ja ensi viikolla alkavaa lomaa.